maanantai 19. marraskuuta 2012

Uusia kankaita!

Kävin taas ah-niin ihanassa Siluetissa ostamassa kankaita ja muuta mukavaa :) Kankaat siellä on niin suloisia, että oon innostunut tekemään kotiinkin kaikkea pientä mukavaa niistä. Uusin juttu on sisustus-sydämet, joita olen tehnyt muutamia. Huomenna on siskoni synttärit, joten ajattelin laittaa pakettiin sellaisen.


Siskolle lahjaksi
Uusia kankaita

        
Satiininauhoja   
Seuraavaksi olisi suunnitelmissa keittiöön verhot ja pöytäliinaa. Netti-ostoksiakin pitäisi tehdä ja kirpparilla käydä.

Lopuksi vielä kori minkä tuunasin :)


maanantai 12. marraskuuta 2012

Talvihorroksessa

Viime postauksesta hieman aikaa.. Edelleen lattia-remppa edistyy, tosin H I T A A S T I. Se on vastahakoista hommaa, ja koska valoa ei juurikaan enää ole päivisinkään ei montaa tuntia jaksa pimeässä näpertää.
Muita käsitöitä on tullut tehtyä paljonkin. Sain viime Taika-askartelulehdestä idean tehdä talvinen kranssi paksusta huovasta ja kirjaila siihen erivärisillä langoilla kukkia ja koukeroita. Annoin se isänpäivälahjaksi isälle. Harmi etten ehtiny ottaa siitä valokuvaa.

Oon aloittanut vuosi sitten jo virkkaamaan isöäidinneliöistä tyynynpäälistä, ja nyt se alkaa oleen piakkoin valmis :)



Kuva vääristää hieman. Värit hieman vaaleampia normaalisti. Otin parempiakin kuvia, mutta jostain syystä blogger ei niitä hyväksynyt.
Ja sit muutama kuva lisää nukkekodista ja missä ollaan menossa :)